Arvostelut
0 kommenttia

Assassin’s Creed Syndicate

kirjoittanut 19.11.2015
 

Ubisoft on pukannut tasaiseen tahtiin ulos Assassins Creed -sarjan pelejä. Pelisarja on etsinyt itseään viime vuodet, mutta tuntuu nyt päässeen takaisin jaloilleen uusimman Assassin’s Creed: Syndicaten avulla. Assassin’s Creed: Black Flag osoitti aikanaan, että Ubisoft osaa tarvittaessa katsoa hieman laatikon ulkopuolelle ja rakentaa hyvän konseptin ympärille jotain uutta ja mielenkiintoista. Sarjan edellinen peli Assassin’s Creed: Unity puolestaan otti selvästi takapakkia ja tuntui rikkinäiseltä, veltolta ja itsensä liian vakavasti ottavalta vuosipäivitykseltä.

Kaksoset aloittavat jengisodan ja valtaavat Lontoota takaisin pala palalta.

AC-Syndicate_6

Aenima, Anime, eikun Animus?

Myönnän, koko Assassin’s Creedien ydintarina on ollut minulle hepreaa alusta lähtien. Se on samalla ollut yksi suurimmista tekijöistä, joka on työntänyt minua pois pelisarjan parista. Syndicate tarjoilee ydintarinaa paljon kevyemmin maustein ja antaa vapaammat kädet edetä ja tutkia upeasti mallinnettua, vuoden 1868 Lontoota. Pelihahmoina on salamurhaajakaksoset Jacob ja Evie Frye, jotka vastoin veljeskunnan määräystä lähtevät Lontooseen toteuttamaan uskoaan. Rinnakkain nykyhetken kanssa pyörii päätarina, jossa Jacob ja Eve yrittävät löytää temppeliherrojen salaisen aseen, Piece of Edenin. Kaksosten oma missio on ”puhdistaa” Lontoo vallassa olevien Temppeliherrojen hallinnasta. Kaksoset aloittavat jengisodan ja valtaavat Lontoota takaisin pala palalta. Mikä erottaa Syndicaten edukseen lukuisista Assassin’s Creed peleistä?

AC-Syndicate_7Virkistävän monipuolinen ja teollisessa vallankumouksessa kylpevä Lontoo tarjoaa mainion temmellyskentän salamurhaajakaksosille. Pelattavaa hahmoa pystyy vaihtamaan miltei lennossa, mutta ei kesken toiminnan. Kokemuspisteet karttuvat kummallekin huolimatta siitä, kummalla hahmolla pelaat. Sisaruksia pystyy kehittämään erikseen, joten toisesta voi tehdä esimerkiksi paremman lähitaistelijan ja toisesta hiljaisen salamurhaajan – kumpaakin tyyppiä kun tarvitaan Lontoon vapauttamisessa. Lontoo on jaettu useaan, eri vaikeustasoiseen osaan. Pelaaja suorittaa kullakin alueella minitehtäviä, eli salamurhia, kidnappaamisia, lapsityöläisten vapauttamista ja niin edelleen. Suoritetut tehtävät vapauttavat aina palan alueesta ja lopuksi käydään lopullinen välienselvitys hallitsevan jengin kanssa alueen herruudesta. Tukikohtana toimii Lontoon läpi puksuttava juna, jonka vaunuissa varustaudutaan ja suunnitellaan tulevia tehtäviä. Valinnan vapautta jää hieman kaipaamaan.

AC-Syndicate_3I have a dream

Haaveilen avoimen maailman pelistä, jossa tarina luodaan itse. Pelistä, jossa teot luovat tarinaa ja hahmon kyvyt ovat alusta asti samat. Haluaisin kokea pelatessa Asssassin’s Creediä valinnan vapauden ja motiivin ”salamurhaamiselle”. Haluaisin, että minut pudotetaan historialliseen paikkaan ja päästetään vapaaksi. Pelit alkavat usein puuduttaa ennen kuin pelihahmon todellinen potentiaali ja pelin mekaniikat pääsevät täysiin voimiinsa. Ymmärrän, että hahmonkehitys on tapa luoda koukuttavuutta ja pidentää pelikokemusta, mutta joskus olisi kiva päästä temmeltämään pelimaailmaan heti alusta parhaalla mahdollisella kalustolla ja kyvyillä.

Tekoäly ja vastustajien telepatia aiheuttavat eniten harmaita hiuksia.

AC-Syndicate_4Kaunis ja tunnelmallinen Lontoo on miellyttävää katseltavaa ja ”torneihin” kiivettyä maisemia katselee mieluusti. Hahmojen mallinnus ei ole nykysukupolven parasta, mutta tarpeeksi hyvää, ettei siihen kiinnitä huomiota. Dynaaminen äänimaailma elää hyvin tilanteen mukaan ja dialogi ja ääninäyttelijät ovat pääosin kunnossa. Muutamia bugeja tuli vastaan, mutta ei mitään pelillisesti haittaavaa: lähinnä satunnaista hahmojen katoamista välianimaatioissa, mikä aiheutti huvittavaa esineiden leijuntaa ja tyhjiä hetkiä ruudulla. Kiipeily tuntuu mukavalta ja uusi vaijerilelu helpottaa liikkumista. Tuttuun tapaan pelissä tavataan ja seikkaillaan historiallisten hahmojen kanssa kuten Charles Dickens, Charles Darwin, Karl Marx ja keksijä Alexander Graham Bell. Hevoskärryt ovat myös uusi menopeli, joka jätti ainakin minulle hieman kuivakkaan fiiliksen. Minipelit ja kisat hevoskärryillä tuntuivat hieman pakkopullalta. Siihenkin laitettu aika ja resurssit olisi voitu laittaa vaikka tekoälyn kehittämiseen.

Hey, I know you!

Tekoäly ja vastustajien telepatia aiheuttavat eniten harmaita hiuksia. Vastustajilla on ilmeisesti käytössä ilmiömäistä kasvojentunnistustekniikkaa, sillä he tuntevat sinut ja luokittelevat tappamisen arvoiseksi henkilöksi ensi silmäyksellä. Tämä on turhauttavaa. Jengiläisten rutiininomaiset reitit helpottavat salamurhaamista, mutta luovat samalla epäuskottavan vaikutelman. Haluaisin uskoa, että olisi olemassa tai olisi tulossa jo tekniikka, jolla peli generoisi itse satunnaisesti partiointireittejä vastustajille. Toisaalta silloin valittaisin siitä, että peli on liian vaikea.

AC-Syndicate_2Pikkuhikoistaan huolimatta Assassin’s Creed: Syndicate on parasta mitä pelisarja on hetkeen tarjonnut. Jos sarja on jossain vaiheessa kiinnostanut, on Syndicate hyvä paikka hypätä takaisin kyytiin. Jos puolestaan pelisarja ei ole entuudestaan tuttu, niin Syndicate on siinäkin tilanteessa suositeltavin vaihtoehto, aina voi jälkikäteen pelailla aiempia teoksia jos haluaa syventyä Ubisoftin salamurhaamisen ympärille luomaan loreen. Toivottavasti kehityssuunta on sama sarjan tulevissa peleissä, ja taustatarina Animuksineen huuhdotaan viemäristä alas. Pelaajan.net suosittelee!

Pelaajan-Net_Recommend-Badge_w200

Jaa artikkeli:

on Twitter on Facebook on Google+

Kommentoi ensimmäisenä!
 
Vastaa »

 

    Kommentoi