Arvostelut
0 kommenttia

Trine 2

kirjoittanut 2.2.2012
Lisätietoja
 
Julkaisualusta
 

Kirkkaiden värien, ja eläväisen ympäristön lomassa soturi, maagi ja varas pistävät valtakunnan asioita taas järjestykseen. Järjestys laitetaan paikoilleen joko yksin, kaksin tai kolmestaan.

Karkkia silmille ja hoksottimille

Trine 2 näyttää hienolta. Sen lsäksi, että maisemat ja värit ovat pysäyttävän hienoja on fysiikka myös kohdillaan. Hahmot liikkuvat hienosti ja maailma on erittäin interaktiivinen. Ruudulla on kerralla todella paljon tarjottavaa. On kasveja, jättiläissammakkoja, tulipalloja ampuvia kukkia ja vaikka mitä. Erilaisia reittejä uusille alueille on useampia.

Useammin kuin kerran tuli kiipeiltyä ja pompittua jonkin kerättävän esineen perässä pitkiäkin aikoja turhaan. Sitten, kuin puolivahingossa johdatti vettä kasviin josta puhkesi esiin lehdet joita pitkin kiivettiin keräämään kokemuspisteitä. Joskus tosin kikkailu onnistui ja kasvi sai vettä pelaajan kannalta myöhään ja turhaan. Onhan kukka silti nätimpi täydessä kukinnossaan

Tämä onkin Trine 2:den hienoimpia oivalluksia. Ongelmiin ei ole oikeaa ratkaisua, tai siis oikeastaan on. Kaikki ratkaisut ovat oikeita. Lopputulos ratkaisee, saavutettiin se sitten velhon laatikoita pitkin, soturin kilveltä hyppäämällä tai puutarhurin töitä tehden. Alkupuoliskon pulmat ratkesivat co-oppina pelattuna liiankin helposti velhon avulla. Myöhemmin vastaan tulee haastavampia pulmia, joissa täytyy pakostikin käyttää ympäristöä hyväkseen, tavalla tai toisella.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo

Co-oppina pelattaessa voi valita perinteisen mallin, jossa jokaista hahmoa voi olla ruudulla vain yksi. Uusi malli antaa mahdollisuuden kaikkien kolmen olla sama hahmo. Tämä tekee pelistä erittäin helpon, koska este kuin este, niin yli pääsee velhon laatikolla. Siksi suosittelenkin pelamaan perinteisellä mallilla, jolloin pitää käyttää ympäristöäkin hyväksi päästäkseen toiselle puolelle.

Yksin pelaaminen on hauskaa, mutta co-oppina pelaaminen on jotain aivan hillitöntä. Peli pysyy samana, mutta kolmen pelaajan miettiessä ratkaisua pulmiin ja sen seuraaminen ja osallistuminen pisti nauramaan kovaan ääneen. Ratkaisu menee ihmeelliseksi sekoiluksi jossa jokainen sohlaa omaa ratkaisuaan eikä kenelläkään ole havaintoa mitä tehdään. Aikansa kun sekoilee oivalletaan, että yhteistyöllä tämä selviää. Niin sitten päästään hienosti ohitettua pulma yhteistyöllä ja päätetään, että näin tätä kuuluu pelata. Seuraavalla esteellä taas sekoillaan ja pompitaan eri puolilla ruutua ja puhutaan toistemme päälle ”Hei mikä tämä on?” ”Täältä pääsee, eiku” ”Taio sellanen laatikko. Kuulitko? Taio sellanen laatikko! TEE SELLANEN LAATIKKO NYT!”

Taistelua

Ongelmanratkonta on Trine 2:den sielu, joka nostaa velhon isoimpaan rooliin ja varkaan köysineen hyvälle kakkospallille. Soturi taas kerää respectiä taisteluissa, joissa valtavaa vasaraa viskomalla hän saa kaadettua peikkojen ja muiden örkkien lisäksi myös seiniä. Kilven avulla soturi suojaa itseään ja muita nuolisateelta ja tulipalloilta. Varas ampuu jousipyssyllä ja näkymättömyyden turvin pääsee vihollislinjojen taakse. Velhon telekineettinen kyky heitellä vihollisia rotkoihin ei pääse pilaamaan taistaluja ylivoimaisuudellaan, koska vihollisia on ruudulla useita, eikä miekka tai nuoli rinnassa paljon ehdi taikomaan. Silloin loikitaan karkuun soturin selän taakse.

Trine 2 on erittäin hienoa viihdettä kimppapelinä, ja yksinkin sitä pelaa mielellään. Suomalaiset puurtavat arcadepelien kärkisijoille kerta toisensa jälkeen. Me ollaan sankareita kaikki! Hyvä Frostbyte! Hyvä Suomi!

Kuvat: Pelin kotisivut

Jaa artikkeli:

on Twitter on Facebook on Google+

Toimituksen arvosana
Pelaajan.net
9.0


Kommentoi ensimmäisenä!
 
Vastaa »

 

    Kommentoi