The Crew

Ubisoftin julkaisurikkaan loppuvuoden yksi kohokohta oli The Crew. Yhteistyöhön nojaavan auto(rooli)pelin pääpaino on yhteisöllisyydessä ja avoimessa pelimaailmassa. Miten The Crew luo jalansijaa hieman omituiselle genrelle?

The Crew™_20150105222846Heti pelin alkumetreillä käy ilmi, että kyse on melko kookkaasta ja kunnianhimoisesta projektista. Pelaajan leikkikenttänä on Yhdysvallat ja pelikokemus on yritetty saada mahdollisimman saumattomaksi. Ensimmäinen tunti menee kevyessä tutorial-osuudessa ja pelin tarinaan tutustuessa. Tarina kulkee yllättävän mukavasti ja se sai minut ajoittain hyvään otteeseen. Pelin päähenkilö Alex Taylor on autoilla ajamisen mestari, joka tarinan alun sysäävien tapahtumien seurauksena päätyy syyttömänä vankilaan. 5 vuotta myöhemmin Alex soluttautuu FBI:n pyytämänä moottorijengiin, jonka johtohahmo on vastuussa hänen linnareissustaan. Alexin on kivuttava 510-nimisen moottoriklubin arvoasteikolla ylöspäin päästäkseen tarpeeksi lähelle etsimiään henkilöitä. Alex ajaa kilpaa kisoja ja suorittaa hierarkiassa korkeammalla olevien jengiläisten määräämiä tehtäviä. Tarinatehtävien lisäksi Alex voi suorittaa haasteita, joita on ripoteltu matkan varrelle runsaasti. Yhdessä pelaaminen on yksi The Crewn isoimmista ennakkopaukuista, joka osoittautui kuitenkin lupauksia vaimeammaksi.

Peli vaatii jatkuvan nettiyhteyden

The Crew™_20150105230805

Yksin ja kaverin kanssa

Tarinatehtävistä valtaosan voi suorittaa yksin tai co-oppina jengin, eli crewn kanssa. Maksimissaan neljän hengen jengit muodostuvat kaverilistalta tai tuntemattomista samalta servulta. Peli vaatii jatkuvan nettiyhteyden. Ennen tehtävää voi päättää, haluaako pelata tehtävän yksin vai jengin kanssa. Jengiläiset voivat auttaa toisiaan muun muassa häiritsemällä virkavaltaa takaa-ajotilanteissa tai vastustajia kisatehtävissä. Avoimessa maailmassa eteen tulevat haasteet luovat pieniä kilpailukenttiä sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita ranking-listoista ja kavereiden aikojen päihittämisestä. Voittamalla haasteita, tehtäviä ja kilpailuja pelaaja saa parempia osia autoonsa, jotka levuttavat autoa kuin hahmoa roolipeleissä – tai ainakin melkein.

The Crew™_20150105234337Pelaajalla tulee olemaan tukikohtia ympäri Yhdysvaltoja. Tukikohdista käsin voi huoltaa, tuunata ja rakentaa autoja tai kerrata tarinan edistymistä, mikä on erinomaista. Automalleja on 16, joista kustakin voi kehittää kuusi eri mallia eri tilanteisiin. Yksi parhaista ja samalla epärealistista asioista pelissä on auton tai automallin vaihtaminen lennosta. Kun pinnoitettu tie päättyy, voit ottaa samasta autosta rallimallin alle ja jatkaa haastavammassa maastossa miltei saumattomasti. Vaihdot vauhdissa vaativat hieman sorminäppäryyttä ja samanaikaista ajamiseen keskittymistä, sillä pelissä ei saa taukoa päälle. Peli ei ota itseään turhan vakavasti ja auton tuunailu on tehty tyylikkääksi ja koukuttavaksi. Crew koittaa kuitenkin olla liikaa kaikkea ja kompuroi siksi hieman käytännön asioissa.

Hektisyys sai ainakin minut aika levottomaksi

The Crew™_20141203205006Peliruutu on usein aivan täynnä tavaraa. Tilastoja, pisteitä, bonuksia, ansaittuja mitaleita, käynnissä olevan haasteen ohjeita, tarinaan liittyviä kuvapuheluita. Pisteitä ja bonuksia kertyy kaikesta, ohittelusta taitettuun matkaan. Yltäkylläinen sisältömäärä alkaakin olla suurin häiritsevä tekijä pelissä. Haasteet aktivoituvat automaattisesti ja ne on sijoitettu keskelle tietä niin, että niitä on vaikea väistää – tai helppo olla ohittamatta. Haasteen suoritus tuo ruudulle valtavat infot saavutetuista bonuksista, pisteistä ja auton osista, jotka olet voittanut. Hektisyys sai ainakin minut aika levottomaksi. PvP-pelit olivat suuri pettymys, vaikka idea olikin oiva.

The Crew™_20150106132402

Odotetaan lisää pelaajia

Pelkästään niin sanottuun peliaulaan pääseminen vie ikuisuuden, jos sinne pääsee alkuunkaan. Aulassa seuraa lisää odottelua, kunnes pelaajia on tarpeeksi. Muutamat kisat, joihin pääsin mukaan eivät olleet normaalia romurallia kummempia ja usein likaisinta peliä pelannut tiimi voitti. Pelissä on huomattavissa vaikutteita eri autopeleistä, esimerkiksi Blur-pelistä ja tarinapuolella Driver-pelistä. Jengiläisen kanssa on mukava temmeltää pelimaailmassa, mutta minulle se ei tuo lisäarvoa, sillä jengitilassa pelatut tehtävät ovat samoja kuin yksin mentyinä, vain hieman helpompia. Pelissä on kaikesta huolimatta potentiaalia vaikka mihin, ja jatkoa varmasti seuraa.

Tunnit katoavat kärryjä tuunatessa ja kaahatessa toisinaan hieman tyhjässä USA:ssa.

The Crew™_20150106125804Valtavassa pelimaailmassa riittää tutkimista. En tiedä kenen aivopieru on ollut laittaa löydettäväksi tutkia, jotka paljastavat kartasta palasia. Jätin tämän huomiotta, sillä en halua uskoa, että on ollut kehitystiimin päällimmäinen toive saada julkaisijan ”kiipeä torniin” -puumerkki peliin, joka ei sitä todellakaan tarvitse. The Crew on omiaan niille, jotka pitävät autoilusta ja rennosta pelaamisesta. Tunnit katoavat kärryjä tuunatessa ja kaahatessa toisinaan hieman tyhjässä USA:ssa. Vaatimattomuudesta ei voi ainakaan Ivory Toweria ja Ubisoft Reflectionia syyttää. Itse en ole testannut, mutta wikipedian mukaan rannikolta rannikolle ajaa pelissä noin 45 minuuttia.

Pelien parissa vietetty aika on kuin laittaisi pankkiin rahaa…vai miten se meni. Kuuntele Pelaajien Podcast!

Leave a reply:

Your email address will not be published.