0 kommenttia

Bloodborne liian vaikea menestyäkseen?

kirjoittanut 5.4.2015
 

From Softwaren ja Sonyn uusi Souls -lapsi on nimeltään Bloodborne, joka arvostellaan myös ajan myötä Pelaajan.netissä. Olen viettänyt pelin parissa jo kymmeniä tunteja, levelini ollessa kirjoitushetkellä 66. Peli on myös puhuttanut mediassa vaikeutensa vuoksi, aivan kuin Souls -pelit aikoinaan. Peli ei todellakaan ole kaikille, mutta estääkö se pelin pääsyä PS4:n vuoden suurimmaksi myyntihitiksi?

Bloodborne on Sonyn yksinoikeus aikana, jolloin PS4:n vastaavat ovat harvassa. Peli on monelle varmasti lahja taivaalta ja ehdottomasti jotain mitä PlayStation 4 on kaivannut jo reilun vuoden. Bloodborne on hyvinkin paljolti Souls -peli, jota ollaan suurelta osin suoraviivaistettu, mutta salamyhkäisyys on sarjan pelien tapaan hyvinkin samalla viivalla. Tämä on mielästäni yksi suurimpia syitä miksi peli varmasti löytää paikkansa käytettynä divarien hyllyille. Itseäni Bloodbornen salamyhkäisyys ja mystisyys pelin esineistä ja tarinankerrosta aina taistelun mahdollisuuksiin kiehtoo, peli ei opeta liiaksi mitään, vaan vaatii perehtymistä, keskittymistä ja asioiden oppimista erheiden kautta. On kuitenkin osittain hieman harmi, että pelissä ei ole edes ikkunaa näppäinkomennoille, josta pelaajat jotka sellaista kaipaavat voisivat katsoa mistä tapahtuu mitäkin. Youtube -ja pelin Wiki -sivustot ovat monelle suuri apu, mutta kaikki pelaajat eivät niitä käytä ja haluavat pelin olevan sen verran lähestyttävä, eikä turhauttava tiedon pihtailun suhteen.

Bloodborne on menestys aivan varmasti ja odotan innolla Sonyn paljastavan sen myyntilukuja. Tunnen kuitenkin pelaajia, jotka ovat ostaneet pelin sen mielenkiintoisen premissin ja teeman vuoksi tietäen, että kyseessä on vaikea peli, mutta eivät kuitenkaan tiedostaen että millä tavalla vaikea. Bloodbornen kentät voivat tuntua aluksi vaikealta ja on hieman harmi, että mediassa on vouhotettu pelin olevan jo alusta alkaen niin vaikea, että se ei ole enää viihdyttävää. Väitän kuitenkin, että nämä pelaajat eivät ole pelanneet peliä tarpeeksi, koska Bloodborne lähtee sujuvasti käyntiin ja Hunter’s Dreamin kaupan valikoimat helpottavat peliä reilusti, kyse on seikkailuun valmistumisesta. Myös hirviöt tiputtavat reilusti parannuksia ja panoksia.

Olisi kiva tietää, että kuinka moni on ostanut Bloodbornen siksi, että PS4:n yksinoikeuskattaus on erittäin ohut tällä hetkellä. Vaikka Souls -peleillä on oma fanikuntansa, uskon, että Bloodborne on levinnyt kuluttajille, jotka eivät ole koskaan kuullutkaan From Softwaren tuotoksista ja eivätkä ole tienneet lainkaan minkälaiseen seikkailuun ovat ryhtymässä. Kaikki eivät katso videoarvosteluita ennen ostopäätöstä ja Bloodborne on yksi niistä peleistä, joista kannattaa ottaa hieman selvää ennen oston tekoa pelikaupassa. Itse suosittelen sitä ehdottomasti pelaajille, jotka hakevat pelistään haasteita, mutta joilla riittää halu tutkia ja yrittää uudelleen. Hengen menettäminen on pelissä usein oma vika, mutta myös täydet yllätykset voivat koitua turmaksi.

Heitän villin veikkauksen sanoen, että Bloodborne on myynyt yli 5 miljoonaa kappaletta. Itse olen nauttinut pelistä erittäin paljon ja Souls -pelejä pelanneena pelissä on paljon helpotuksia niin kenttäsuunnittelussa kuin esineiden jakamisessa. Mielestäni kyseessä on lähestyttävin ”Souls” -peli, mutta suosittelen perehtymään peliin ennen oston tekoa, jos olet täysin pihalla mistä pelissä on kyse.

Jaa artikkeli:

on Twitter on Facebook on Google+

Kommentoi ensimmäisenä!
 
Vastaa »

 

    Kommentoi