Max Payne 3
Edellisestä Max Paynesta on kulunut jo melkein vuosikymmen. Suomalaisen Remedyn sijaan sarjan kolmannen osan on tehnyt Rockstar, joka on tehnyt pelistä omannäköisensä pysyen silti uskollisena pelisarjalle. Lumisesta New Yorkista Max on siirtynyt Brasiliaan ja työskentelee nyt rikkaan perheen henkivartijana. Vähemmän yllättäen asiat eivät mene hyvin, ja Max joutuu tositoimiin jättäen jälkeensä ison liudan ruumiita.
Ampumisessa ei ole tapahtunut muutoksia, vaan sen suola on edelleen ns. bullet time. Nappia painamalla saadaan päälle hidastus, joka tekee ampumisesta helpompaa ja erittäin viileän näköistä. Toiminnan esikuvana on John Woo’n honkkarileffat. Bullet time -aikaa ei ole käytössä loputtomiin, mutta vihollisia listimällä sen mittari kasvaa. Edellisissä osissa juonta kuljetettiin eteenpäin sarjakuvilla. Nyt niiden tilalla on pelienginellä tehdyt välinäytökset. Niissä on käytetty vähän liikaa efektikikkailuja, mutta Maxin jorinat ovat hyvin kirjoitettuja ja ääninäyteltyjä. Osittan juuri välinäytösten ansiosta koko pelin fiilis on enemmän elokuvamainen kuin aiemmissa osissa. Myös käsikirjoitus on erityylistä kuin ykkösen ja kakkosen koomisen ylitsepursuava synkkä meininki. Sama paljon film noiriin nojaava fiilis on tosin edelleen tunnistettavasti mukana. Juonessa riittää käänteitä, mutta tarinan sijaan päähuomion vie itse Max hahmona, joka on todellakin tehty hyvin. Toiminta poislukien Max Payne -peleissä mielestäni juoni ei ole koskaan ollut se pääjuttu, vaan nimenomaan tunnelma, maailma ja Max Payne itse.
Siitä on jo aikaa kun aiempia osia pelasin, mutta mielestäni tässä osassa Max on ääninäyttelyn ja repliikkien osalta parempi kuin koskaan. Hän ei myöskään ole enää virnuileva kolmekymppinen, vaan ränsistynyt keski-ikäinen. Kun pelaaja tekee syöksyn, niin hauskasti Max rojahtaa alas ja ähisee noustessaan. Tarinasta en kerro sen enempää, mutta Max mokailee enemmän ja vähemmän koko ajan. Kaiken taustalla leijuu jossain määrin fatalismi: Max ei välttämättä edes voi kaikille tapahtumille mitään, vaan jokin synkkä kohtalo määrää kaikesta.
Kuolema tulee yllättävän helposti normaalilla vaikeustasolla. Apuna voi käyttää Maxin uutta taitoa mennä suojaan Gears of War -tyyliin, mutta kaappien takana kyykkiminen ei ole yhtä hauskaa tai näyttävää kuin hidastetut ja coolit ilmalennon aikana tehdyt tapot. Sehän on kumminkin Max Paynen ydin. Ammuskelut ovat kyllä hyvin tehtyjä ja parhaimmillaan todella näyttäviä, mutta pelimekaniikka ei kannusta tarpeeksi hauskaan pelaamiseen. Useasti kuoleminen voi olla välillä aika turhauttavaa ja vaikka toiminta toimii, niin pelissä ei ole kovin paljoa vaihtelua. Toki vaikeustasoa voi vaihtaa alemmalle (jos ego sen sallii), mutta joka tapauksessa loppupuolella alkaa pelaaminen tuntumaan liikaa puurtamiselta.
Moninpeli on ihan ok, mutta se ei tarjoa mitään ihmeellistä. Hahmoluokkia voi kustomoida, pelimuotoja on useita ja muutakin jännää löytyy, mutta itse pelaaminen ei ole moninpelissä kovin mielenkiintoista. Se on vähän niin kuin yksinpeli, jos sitä pelaisi hyvin vähällä määrällä bullet timea ärsyttävämpiä vihollisia vastaan. Peliin uudelleenpelattavuutta voi joillekkin lisätä arcade-pelimuodot. Score Attackissa saa tapoista yms. pisteitä ja edellisistäkin osista tutussa New York Minutessa pelataan aikaa vastaan. Kentistä voi myös halutessaa etsiä kultaisia aseiden osia. Jos niitä löytää tarpeeksi, niin pelin asetuksilla voi kikkailla esim. laittamalla loppumattomat panokset itselleen.
Max Payne 3 on siis hiukan erilainen kuin sarjan aiemmat osat, mutta ei radikaalisti. Edelleen pelin ydin on siistin näköinen hidastettu toiminta ja synkkä, filmnoirmainen tarina. Nämä molemmat Rockstar on toteuttanut mallikkaasti. Mitään uutta tai mullistavaa Max Payne 3 ei tarjoa.
Kuvat: Official
Kommentoi Facebook -tai Pelaajan.net -tunnuksilla
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
