Tag Archives: Mobiili
Angry Birds Space
Kotimainen Rovio on julkaissut Angry Birds –pelejä alkuperäisen jälkeen varsin tasaisesti ns. teemauudistuksin, Seasonsin ja Rion muodossa. Nyt on meininkiä hieman enemmän, sillä linnut lähtevät avaruuteen ja joutuvat painimaan tuttujen possujen lisäksi painovoiman ja ilmakehien kanssa.
Possut ovat taas rakennelleet avaruudessakin, mutta perustukset ovat vielä varsin huterat. Kyhäelmät sisältävät vankempia ja heikompia elementtejä, joiden kautta possujen rakennelmia voi horjuttaa. Eri tyyppisten lintujen ja kentissä olevien elementtien avulla possut ja niiden rakennelmat voi räjäyttää taivaan tuuliin tai viskata painovoiman kanssa kikkaillen kohti ilmakehää. Meininki on sopivan erilaista perinteisempään Angry Birds –peliin verrattuna. Peli etenee mekaniikkaa opetellen sulavasti. Kenttiä on mukana kuusikymmentä ja ovat paikoitellen todella haastavia.
Angry Birds Spacetuntuu kuitenkin tutulta ja varsin turvalliselta. Meininkiä ei ole radikaalisti muutettu ja kaikki on toimivaa ja hyvin koukuttavaa. Jos vertailemaan lähtisi, niin Angry Birds Space on koukuttanut enemmän kuin edeltäjänsä, koska avaruuden tuomat elementit tuovat pelaamiseen mukavaa sattumanvaraisuutta ja hauskoja tilanteita, enemmän kuin ennen. Peli on visuaalisesti simppeli, mutta tyylikäs ja itselle sarjan yleisilme on aina toiminut.
Angry Birds –sarja on aina ollut laadukasta ja hauskaa viihdettä, eikä Space ole poikkeus. Sen saa myös tuttuun tapaan ilmaiseksi mainoksilla varustettuna (Android). Tableteilla pelistä joutuu maksamaan reilun pari euroa.
Kuvat: Rovio
1000 Heroz
Red Lynxin ( Trials -sarja) uutukainen, Apple iPhone, iPod Touch ja iPad -laitteille julkaistu 1000 Heroz on ajatukseltaan hieman erilainen peli, mutta pelimekaniikaltaan todellakin tuttu Red Lynxin aikasempia pelejä pelanneille. Ideana pelissä on, että joka päivä, julkaisusta lähtien avautuu yksi kenttä, hahmo ja “relic -run -kisa”. Yhden kentän keskimmääräinen kesto on 20-30 sekuntia pronssista kultaan. Kun pelille on lupailtu 1000 -päivän edestä sisältöä, on hyvä, ettei kenttien läpäisyssä mene ikuisuuksia.
Tavoite pelissä on tuttu Trialsista. Lähtölaukauksen jälkeen pitää pelihahmo saada maaliin mahdollisimman nopeasti. Kentissä on esteitä, hyppyreitä ja jos jonkinmuotoista mäkeä ja loppupäässä kimaltelee Leaderboardsit jonne on päästävä. Peli nojaakin paljolti Leaderboards -taitureiden koukuttamiseen, mutta myöskin kenttissä olevien kerättävien esineiden löytämiseen.
Pelihahmo etenee kentässä hyvinkin joustavin liikkein, ehkäpä jopa oikeat termit olisivat “ilmavin liikkein”. Tyypin jalat rullaavat eteenpäin kuin Trialsin enduroiden renkaat konsanaan, mutta meininki ei tavoita samaa vauhdin hurmaa kuin Trialseissa, vaikka pelihahmon ohjaaminen hyvin samanlaista on kuin mopedin. Kosketusruutu toimii näppärästi ohjaimena, painikkeita ollessa vain kolme.
1000 Heroz on mainio, pienisuuri peli, joka on vasta kasvuvaiheessa, pelin “kestohan” tulee olemaan yli kolme vuotta. Samanlaista koukuttavaa fiilistä se ei tavoittanut minussa kuin esimerkiksi Trials HD, mutta euron hintaan ( pari euroa iPad -versio) se on oikein mainio mobiilipeli nätteine piirrosgrafiikoineen junamatkojen ratoksi.
Kuvat ja video: App Store/ Red Lynx

























